Kuka olen?
40-vuotias, Paraisilla asuva lehtitoimittaja.
Mitä osaan?
Olen ensisijaisesti toimittaja. Lisäksi valokuvaan ja taitan. Pystyn hoitamaan kunnan budjettikäsittelyn, pitkät ja viipyilevät reportaasit, hyvän mielen uutiset ja kärkeväsanaiset artikkelit. Olen lahjakas käsittelemään tulenarkoja ja kiisteltyjä aiheita.
Valokuvissani on asennetta, ja ne ovat ammattimaisia ...valoisana vuodenaikana. Laitteistoni ja tee-se-itse-osaamiseni eivät toistaiseksi ole parhaimmillaan sisätiloissa pimeällä kelillä.
Olen taittanut parisenkymmentä numeroa paikallislehteä InDesign- ja Planner-ohjelmilla.
Koulutukseni ja muu taustani?
Toimittajille tyypilliseen tapaan sekalainen. Olen tehnyt päätoimisesti lehtitöitä keväästä 2012.
Olen tehnyt apurahan turvin väitöskirjaa Turun yliopistossa mediatutkimuksen oppiaineessa. Olen tehnyt sekä kirjallisen että suullisen viestinnän alaan kuuluvia töitä. Olen kouluttanut puheviestintää, esiintymistä, neuvottelu- ja väittelytaitoa, tiimityöskentelytaitoja ja ilmaisutaitoa muun muassa Turun kauppakorkeakoulussa, Turun yliopistossa, Åbo Akademissa ja eri yrityksissä. Olen oikeakielistänyt kirjoja sekä muokannut kapulakielisiä tekstejä helppolukuisiksi ja kiinnostaviksi. Olen satunnaisesti kuvittanut kirjoja. Väitöskirja tulee todennäköisesti olemaan ikuisesti keskeneräinen. Maisteriksi olen valmistunut – kirjallisuudentutkimuksesta. Äidinkielen opettajan pätevyydestä minulta puuttuu muutamia kursseja kasvatustieteistä.
Viimeiset vuodet olen työskennellyt pääasiassa Kunnallislehdessä, joka on kahdesti viikossa ilmestyvä paikallislehti. Siellä työskennellessäni harjaannuin myös taittamaan. Lisäksi olin lehdestä tuottajavastuussa useaan otteeseen, 1-2 viikkoa kerrallaan. Näinä aikoina yleensä myös taitoin lehden. Aloin työskennellä toiminimellä vuoden 2016 alusta.
Valokuvauksen olen oppinut työn ohessa.
Minulla on kolme kouluikäistä lasta ja puoliso. Asun Paraisilla. Olen kotoisin Kaarinasta.
Mitä ajattelen lehtialan tulevaisuudesta?
Niitä ihmisiä tulee olemaan aina, jotka etsivät käsiinsä ammattitoimittajien tekstejä ja ovat valmiita panostamaan laatu-uutisiin rahallisesti. Yhtä runsaasti tulee olemaan niitä, joille riittää tuttavien kuulumiset ja satunnainen ilmaissisältö. Aina on myös niitä, jotka kulkevat kummankin ääripään välissä. Viimeksimainitun ryhmän rahat ratkaisevat, mikä lehtitalo säilyy elossa ja mikä ei.
Lehtialan on ollut vaikea löytää luontevaa rahoitusmallia sähköisessä maailmassa. Lehtiala on tottunut tarjoamaan lukijoille valmiin kattauksen: lehti on tuonut lukijoiden eteen uutisoinnin koko aterian – sekä kovat että pehmeät uutiset, etu-, pää- ja jälkiruuat, vakavat ja hömpät, isot ja pienet artikkelit. Sähköisessä maailmassa tämän kattauksen tarjoilee lehtitalon sijaan sosiaalinen media ja sovellukset. Ne poimivat mediatarjonnasta lukijalle räätälöidyn uutisaterian. Tähän sopeutuminen vaatii lehtitaloilta koko työn arvioimista uudelleen.
Vaikka perinteinen media on tällä hetkellä vaikeuksissa, sosiaalinen media ja applikaatiot ovat samalla omiaan tarjoamaan lehtialalle töitä. Internetin ja mobiiliteknologian myötä uutiset ja artikkelit ovat enemmän läsnä ihmisten arjessa kuin koskaan ennen. Uudet sukupolvet kasvavat keskellä uutis- ja analyysitulvaa ja ovat tottuneet seuraamaan tiiviisti maailman tapahtumia. Some, sovellukset ja internetin verkostorakenne pystyvät käärimään uutiset aina uudenlaiseen lahjapakettiin: kun ihminen kyllästyy lukemaan uutisensa Facebookin kautta, Twitter alkaa kiinnostaa, ja kun Twitter tylsistyttää, on muiden palvelimien vuoro.
Lehtialan rahoitus on hoidettava joko luomalla uusia pelisääntöjä esimerkiksi sosiaalisen median palveluntarjoajien kanssa tai houkuttelemalla lukijat ilmaissisällön avulla maksulliseen sisältöön. Kiinnostavat klikkiuutiset ja verkkoartikkeleihin jätetyt täkyt ovat avainasemassa.
Ennustan myös, että hektisen arjen ja sen vastapainon eli hidastelevan vapaa-ajan välinen kuilu tulee ennen pitkää näkymään voimakkaasti lehtialalla. Arkisin ihmiset tarvitsevat uutisensa ja viihteensä reaaliaikaisesti ja nopeasti eli käytännössä mobiililaitteilta. Arkiuutisissa hyvä otsikko ja tiivis sisältö ratkaisevat, ei sellaiset seikat kuin taitto tai syvällisyys. Sen sijaan viikonloppuisin ja loma-aikoina tilanne on toinen. Todennäköisesti arkiviikon printtilehdet näivettyvät pois, mutta niinä ajanjaksoina, kun ihmisillä on aikaa, printtimedian suosio kasvaa. Lehdeltä kaivataan silloin houkuttelevaa taittoa, näyttäviä kuvia, pitkiä ja syvälle pureutuvia artikkeleita. Lehden materiaalisuus ja esinemäisyys korostuu: lehden on tunnuttava gourmet'lta, joka on selkeä vastakohta kiireessä haukatuille bittiuutisille.
Suhtautumiseni sosiaaliseen mediaan ja nettiuutisiin?
Olen innoissani sosiaalisesta mediasta ja verkkoartikkeleista sekä niiden tuomista mahdollisuuksista. Olen taitava arvioimaan, mikä uutisaihe tai otsikko saa ihmismassat klikkaamaan. Toisaalta sähköinen maailma etenee niin nopeasti ja uudet sukupolvet hylkäävät sovelluksia ja palvelimia niin oikullisesti, että yksittäinen ihminen ei pysy kaiken perässä. Jokaiselle jää sähköiseen osaamiseen mustia aukkoja. En väitä hallitsevani kaikkea. Opettelen ja etsin mielelläni uusia sähköisiä ympäristöjä, joissa toimia.
Arvostan myös printtimediaa ja sen mahdollisuuksia. Yhtä hyvin printti- kuin nettimaailmassa lehtiartikkeleiden ensisijainen rooli on olla osa keskustelua: uutisten kuuluu olla jatkumoa yhteiskunnassa jo käydylle keskustelulle, sen kuuluu herättää keskustelua ja keskustelun tulee houkutella uutisten pariin.
Milloin olen vahvimmillani?
Kun käsittelen seuraavia aiheita: syrjäytyneet tai muulla tavoin yhteiskunnan katveeseen jääneet ihmiset, ajankohtaiset ja riidellyt aiheet, luonto ja luonnonsuojelu, historialliset miljööt, taide ja kulttuuri, ihmisten arki ja kulutus, tilastot, pienet ja isot epäkohdat. Arvostan sitä, että saan kirjoittaessani viedä lukijan aistimaan ja kokemaan sitä, minkä minä olen nähnyt, kuullut ja tuntenut.
Missä en ole hyvä?
En ole vahvimmillani urheilu- tai ulkomaanuutisoinnissa, mutta niitäkin teen.